Pirkanmaan Taloyhtiöpäivä on taloyhtiöiden edustajien ykköstapahtuma Pirkanmaalla
3.10.2023
Pirkanmaan Taloyhtiöpäivä järjestetään lokakuussa Tampere-talossa jo kolmatta kertaa. Itse olen tapahtuman järjestelyissä mukana toista kertaa, enkä voisi olla enempää innoissani. Tämä tapahtuma on toimintavuotemme isoin yksittäinen projekti ja sen suunnittelu aloitetaan aina hyvissä ajoin, jotta saamme toteutettua mahdollisimman upean messupäivän kaikille.
Pirkanmaan Taloyhtöpäivän järjestelyt aloitetaan heti edellisen tapahtuman päätyttyä. Tehdään muistiinpanoja messukävijöiden sekä näytteilleasettajien palautteista, varataan tapahtumapaikka ensi vuodelle sekä otetaan ylös kaikki tapahtuman aikana tulleet ideat ja mietteet.
Tammi-helmikuun vaihteessa starttaillaan tulevan tapahtuman suunnittelu kunnolla. Mitä muutetaan, mitä säilytetään, mitä voisi vielä kehittää? Tehdään budjetti, otetaan yhteys tapahtuman toiseen järjestäjään Pirkanmaan Isännöitsijät ry:hyn sekä aloitetaan suunnittelemaan markkinointia näytteilleasettajia varten.
Tänä vuonna olemmekin saaneet mukaan huikeat lähes 70 näytteilleasettajaa! Näytteilleasettajia on laidasta laitaan ja kaikille messuvieraille löytyy varmasti jotakin. Tutustu tämän vuoden näytteilleasettajiin täältä!
Kun näytteilleasettajille suunnattu markkinointi on saatu käyntiin, on aika miettiä tapahtuman sisältöä. Mikä aihe kiinnostaa kävijöitä syksyllä? Onko jokin tietty teema ollut paljon esillä? Saamme neuvontapuheluiden sekä muiden jäsenten kanssa käytyjen keskusteluiden kautta usein ideoita tietoiskujen aiheiksi. Myös toki mm. erilaiset lakimuutokset ja lehdissä esiin nostetut jutut auttavat antamaan suuntaa sille, mikä voisi olla juuri nyt tarpeellista tietoa taloyhtiöväelle.
Tänä vuonna olemmekin nostaneet monta kiinnostavaa aihetta tietoiskuihin kuten isännöinnin ostaminen, taloyhtiöriitojen sovittelu sekä katsaus vuoden 2024 asumiskustannusten muutoksiin. Lisää tietoiskuista ja tapahtuman ohjelmasta löydät tapahtuman kotisivuilta. Messupäivän päättää tuttuun tapaan mielenkiintoinen seminaari, aiheena tänä vuonna Ajankohtaista kiinteistöjuridiikasta.
Kun näytteilleasettajat sekä tapahtumapäivän ohjelma alkavat olla kasassa, on vielä yksi merkittävä työ jäljellä. Nimittäin messukävijämarkkinointi. Tämän blogikirjoituksen lisäksi tulemme kertomaan tapahtumasta sosiaalisen median kanavissa, lähettämään suoria kutsuja tapahtumaan, mainostamaan tapahtumaa uutiskirjeissä, sekä julkaisemme vuosittaisen Taloyhtiö.Nyt -teemalehden, joka ilmestyy Aamulehden välissä viikko ennen tapahtumaa, tiistaina 24.10.
Vielä on siis hommaa jäljellä… Mutta mielekkään työn parissa, aika kuluu kuin siivillä! Nähdään siis Pirkanmaan Taloyhtiöpäivä 2023 -tapahtuman merkeissä Tampere-talossa tiistaina 31.10.