Olkiluoto 3 ja Naistenlahti 3
17.5.2023
Viime syksystä alkaen olemme eläneet energiakriisin aikaa. Talvea lähdettiin kohtaamaan epävarmuudessa energian riittävyydestä. Samalla energian hinta oli noussut ennätyskorkealle.
Hyvä varautuminen ja lauha talvikausi onneksi helpottivat tilannetta eikä energian riittävyyden kanssa jouduttu ongelmiin. Kylmästä ajanjaksosta selvittiin ja samalla tuli ainakin jossain määrin koeponnistettua kotimainen energiaomavaraisuus.
Syksyllä kiinteistönomistajille ja -käyttäjille kampanjoitiin vanhoja ja uusia energiansäästökeinoja. Näitä myös hyvin kuuliaisesti otettiin käyttöön niin yrityksissä kuin kotitalouksissakin. Energiansäästötalkoot onnistuivat kiitettävästi ja pelätyiltä energian toimituskatkoilta vältyttiin.
Ilmastotavoitteiden osalta energiakriisi on osoittautunut jarruksi. Monia kansalaisia huoletti talvella enemmän energian saatavuus ja hinnoittelu kuin päästöttömyys ja kestävä kehitys. Kriisin myötä vilkastui keskustelu jo sovituista ilmastonmuutoksen aikatauluista tinkimisestä. Energian saatavuus nousi ikään kuin tarvehierarkkisesti ilmastotavoitteita tärkeämmäksi asiaksi.
Yhtenä kotimaan energiakriisin toivona nähtiin Olkiluoto 3 -ydinvoimalan valmistuminen. Reilut 10 vuotta alkuperäisestä valmistumisaikataulusta myöhästynyt hanke ei lopulta ehtinyt avuksi talvikaudelle, mutta nosti kotimaisen sähköntuotannon omavaraisuuden uudelle tasolle valmistuessaan säännölliseen tuotantoon lopulta huhtikuussa 2023. Ilmastonmuutoksen näkökulmasta Olkiluoto 3 toimii merkittävänä päästöttömän energian tuottajana ja tietysti vakauttaa myös osaltaan sähkömarkkinoiden hinnoittelua.
Jos on Olkiluoto 3 tärkeä voimalaitos valtakunnallisesti, yhtä lailla on juuri valmistunut Naistenlahti 3 -biolaitos tärkeä tamperelaisille. Tämä Tampereen kaukolämmön päätuotantolaitos kattaa jopa puolet kaikesta Tampereen kaukolämmön tarpeesta. Naistenlahti 3 toimii kokonaan kotimaisella polttoaineella ja vähentää noin 20 prosenttia koko Tampereen hiilidioksidipäästöistä.
Naistenlahti 3 -biolaitos on investointina erinomainen. Keskitetyssä ratkaisussa asiakkaiden ei tarvitse pohtia lämmitysenergiansa päästöttömyyttä. Uskottavaa on, että laitos lunastaa myös lupaukset energian riittävyydestä ja hintavakaudesta. Seuraavaan talvikauteen päästään Tampereella turvallisemmalle mielellä ja puhtaammalla energialla.