Väristä viis - iso osa energiatodistuksia on vanhenemassa lähiaikoina, tarkista omasi

8.2.2023

Energiatodistusten evoluutio on johtanut, kuten eliöiden kohdalla luonnossa, joidenkin energiatodistustyyppien päätymiseen umpikujaan. Tämän ja ensi vuoden aikana iso osa Suomen rakennuksille laadituista energiatodistuksista on vanhenemassa.

Ensimmäinen laki energiatodistuksista saatiin vuonna 2007. Yleisin energiatodistustyyppi asunto-osakeyhtiöissä vuoden 2007 lain perusteella oli varmastikin isännöitsijäntodistuksen osana annettava vihreä energiatodistus, jonka antoi yhtiön isännöitsijä tai hallituksen puheenjohtaja ja joka oli voimassa vuoden kerrallaan. Lainsäädännön muuttuessa 2013 suuri osa taloyhtiöstä päätyikin teettämään pätevällä energiatodistuksen laatijalla uuden, vuoden 2013 energiatodistuslain ja -asetuksen mukaisen sinisen todistuksen. Näiden vuosien 2013 ja 2014 aikana runsaasti teetettyjen sinisten energiatodistusten voimassaolo on lähiaikoina päättymässä, samoin kuin aivan viimeisten vihreiden todistusten.

Vuonna 2015 energiatodistuksista alettiin pitää rekisteriä. 1.5.2015 jälkeen laaditut siniset energiatodistukset löytyvät ARAn tietopalvelusta ja näistä sinisistä energiatodistuksista löytyykin sähköinen allekirjoitus ja todistustunnus.

Vuonna 2018 energiatodistuslainsäädäntöä uudistettiin jälleen. Vuoden 2018 lainsäädännön mukaisissa sinisissä energiatodistuksissa on sähköinen allekirjoitus ja todistustunnus ja lisäksi otsikossa lukee energiatodistus 2018.

Energiatodistus on voimassa kunnes se korvataan uudella energiatodistuksella, mutta kuitenkin enintään kymmenen vuotta. Sinisiäkin energiatodistuksia on siis vielä liikkeellä kolmea eri tyyppiä. Olipa todistuksen väri mikä tahansa, taloyhtiön kannattaa nyt tarkistaa todistuksen etusivun oikeasta alanurkasta viimeinen voimassaolopäivä ja lähteä teettämään uusi todistus, kun voimassaolo on päättymässä.

Viime syksynä lokakuussa ARA tiedotti, että ARA oli asettanut ensimmäiset uhkasakot energiatodistuksen puuttumisesta. Energiatodistushan tarvitaan, kun taloyhtiössä yhdenkin huoneiston hallintaan oikeuttavia osakkeita myydään tai asuntoa vuokrataan. Kun nämä tilanteet yleensä taloyhtiössä tulevat silloin, kun tulevat, voimassa oleva energiatodistus on syytä aina löytyä.  

 Kaisa Kettunen

Kaisa Kettunen

Kirjoittaja on Kiinteistöliitto Pirkanmaan neuvontainsinööri, joka tutkailee oman kiinteistönsä energiatodistusta ja miettii, milloin olisi paras hetki (ja sitä rahaa) lähteä teettämään energiatodistuksen laatijan ehdottamia toimenpiteitä kiinteistön E-luvun parantamiseksi.

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.