Vapaaehtoinen pakko nopeuttaa taloyhtiöiden digitalosoitumista
15.5.2020
Kukapa olisi arvannut, missä tilanteessa koko maailma on keväällä 2020. Globaalin virusepidemian lamauttava vaikutus on ollut ennennäkemätön.
Samalla on nähty, että meillä ihmisillä on hämmästyttävän nopea kyky adaptoitua muuttuneisiin olosuhteisiin. Niin kodeissa kuin kouluissa ja työpaikoissakin on tehty lukemattomia toimenpiteitä totuttuihin käytäntöihin epidemian rajoittamiseksi – ja kaiken lisäksi yllättävän yksituumaisesti.
Taloyhtiöissä epidemian aikana keskeisiksi haasteiksi ovat muodostuneet yhteisöjen päätöksenteon järjestäminen sekä korjaushankkeiden läpivienti.
Kokoontumisrajoitukset katkaisivat yhtäkkisesti taloyhtiöiden keväisen kokousrytmin siirtäen päätöksentekoa tuonnemmaksi. Melko pian alkoi kuulua hyviä kokemuksia hallitusten kokousten pitämisestä sähköisen yhteyden välityksellä. Ja hetki tästä kantautui tietoja jo pienempien yhtiöiden sähköisistä yhtiökokouksistakin. Muitakin kokoustamisen malleja tuli esille, mutta sähköisiä mahdollisuuksia on ryhdytty selvästi vahvimmin suosimaan. Digitaalitekniikan käyttöönotto on ollut mahdollista taloyhtiöissä jo pitkään, mutta vasta nyt, pakon edessä työkalut on otettu aktiivikäyttöön.
Viime vuoden lopun postilakko havahdutti taloyhtiöt harkitsemaan sähköiseen kokouskutsumenettelyyn siirtymistä. Tämäkin mahdollisuus oli ollut jo käytössä kymmenen vuoden ajan, mutta vasta poikkeusolosuhteet alkoivat vauhdittaa muutosta.
Poikkeusolosuhteet ovat muodostaneet vapaaehtoisen pakon, jonka myötä muutosvastarinta uusien digitaalisten työkalujen ja käytäntöjen osalta on vaikuttanut hyvin vähäiseltä. Kun uudet toimintatavat on ajettu sisään, todennäköisesti paluuta entiseen ei enää olekaan.
Aivan kaikkia asioita ei pystytä digitalisaation keinoin hoitamaan. Nyt on kuitenkin jo laajassa mittakaavassa voitu konkreettisesti huomata, kuinka tietotekniikka voi tulla hätiin – ja monessa tapauksessa vanhoja käytäntöjä sujuvammin ja edullisemmin.
Pysytään terveinä!