Taloyhtiön vuosi koronaa
15.3.2021
Lähes tasan vuosi sitten pääministeri Sanna Marin ilmoitti hallituksen todenneen yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Samassa yhteydessä ilmoitettiin merkittävistä tulevista rajoitustoimista, joiden tarkoituksena oli hillitä viruksen leviämistä. Monessa perheessä kohdattiinkin yllättäen uusi arki, kun vanhemmat jäivät mahdollisuuksien mukaan etätöihin ja perheen koululaiset muutamiksi viikoiksi etäkouluun. Yli 70-vuotiaille suositeltiin vahvasti jäämistä kotiin karanteenin omaisiin olosuhteisiin, jotta korona ei pääsisi tarttumaan tällaisiin iän puolesta riskiryhmään kuuluviin henkilöihin. Lopulta päästiin näkemään myös Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta.
Vaikka koronan ja rajoitustoimien myötä taloyhtiöissäkin ihmiset ovat viettäneet aikaisempaa enemmän aikaa kotioloissa, ei neuvontaamme ole kuitenkaan tullut tavallista enempää kyselyitä esimerkiksi asumisen häiriötilanteisiin puuttumisesta. Isoin huoli taloyhtiöissä tuntuikin keväällä koskevan yhtiökokouksen järjestämistä – asunto-osakeyhtiölain mukaan varsinainen yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä eli valtaosassa taloyhtiöitä siis kesäkuun loppuun mennessä. Jonkin aikaa kysytyin kysymys neuvonnassamme olikin, onko taloyhtiön yhtiökokous sellainen julkinen kokoontuminen, jota 10 hengen kokoontumisrajoitus koskee. Melko pian viranomaistaholta saatiin tulkinta, että myös taloyhtiöiden tulee noudattaa voimassa olevia rajoituksia.
Jos jotakin positiivista kevään kaaoksesta yrittää hakea, on se mielestäni ehdottomasti yhtiökokouksen etäosallistumismahdollisuuksien käyttöönotto ja tähän liittyvien käytäntöjen muodostuminen. Nykyinen asunto-osakeyhtiölaki on tullut voimaan vuonna 2010 ja siis mahdollistanut etäosallistumisen jo usean vuoden ajan, mutta vasta koronapandemia ”pakotti” ottamaan tämän mahdollisuuden oikeasti käyttöön. Riski koronatartunnasta ja voimassa olleet kokoontumisrajoitukset olivatkin keväällä syynä siihen, että etäosallistumismahdollisuuksia alettiin taloyhtiöissä hyödyntää enemmän tai vähemmän.
Viime vuonna taloyhtiöiden yhtiökokoustilannetta helpotti myös nopealla aikataululla voimaan saatettu poikkeuslaki, joka toi asunto-osakeyhtiöidenkin yhtiökokousten pitoon jatkoaikaa syyskuun loppuun saakka. Alkuvuodesta näytti siltä, että tälle vuodelle vastaavaa poikkeusta taloyhtiöille ei mahdollisesti saada, mutta Kiinteistöliitto on ollut vaikuttamassa siihen, että myös taloyhtiöt sisällytettäisiin valmisteilla olevaan poikkeuslakiin. Tällä hetkellä valtioneuvoston sivuilla ilmoitetaan, että oikeusministeriössä on valmisteltavana lakimuutos, joka sallisi yhteisöjen kevätkokousten lykkäämisen pidettäväksi 30.9.2021 mennessä.
Viime vuoden lopulla tautitilanne alkoi jälleen pahentua osissa Suomea ja huolimatta siitä, että rokotettujen määrä lisääntyy päivä päivältä, saimme helmikuun lopulla kuulla Sanna Marinin sanat poikkeusolojen olemassaolosta uudelleen – déjà vu -tunteelta ei tällöin voinut välttyä. Tällä kertaa tiukentuvat rajoitustoimet eivät kuitenkaan yllättäneet samalla tavalla kuin vuosi sitten. Myös esimerkiksi kaupassa käydessä on havaittavissa jo selvää koronaväsymystä – maskeja käytetään kyllä kiitettävästi, mutta ihmisten määrä on täysin eri tasolla kuin viime keväänä, jolloin esimerkiksi kauppakeskukset autioituivat tiukimpien rajoitustoimien ollessa voimassa.
Kuluneen koronavuoden aikana taloyhtiöyhtiöt ovat siis joutuneet huomioimaan muuttuvat kokoontumisrajoitukset ja tarkistamaan voimassa olevan rajoitustilanteen sekä jo kokousta suunniteltaessa ja koolle kutsuttaessa että uudelleen varsinaisen kokouspäivän koittaessa. Soppaa on ainakin Pirkanmaalla viime aikoina sekoittanut välillä myös se, että viralliset tartuntatautilakiin perustuvat aluehallintoviraston rajoitukset ovat olleet eri kuin Pirkanmaan paikallisen pandemiaryhmän eli ns. Koronanyrkin suositukset. Taloyhtiön yhtiökokousten näkökulmasta vuosi onkin ollut jatkuvien muuttuvien rajoitusten ja suositusten seuraamisen aikaa ja pohdintaa siitä, onko kokousta turvallista tai ylipäänsä edes mahdollista järjestää.
Iso yllätys taloyhtiömaailmassa kuultiin kuitenkin viime viikon lopulla, kun aluehallintovirastot olivat yllättäen muuttaneet tulkintaansa kokoontumisrajoitusten soveltamisesta taloyhtiöihin – uuden tulkinnan mukaan kokoontumisrajoitukset eivät koske taloyhtiöitä. Näin vuoden jälkeen tulkintamuutos on hieman yllättävä ja hämmentäväkin. Onneksi samaan aikaan saatiin tieto kuitenkin myös valmisteilla olevasta lisäajasta yhtiökokousten pitämiseen, ettei ”rajoitusten päättyminen” käynnistä taloyhtiöissä kokousaaltoa huonon tautitilanteen keskellä. Näkisin tulkintamuutoksesta huolimatta, että edelleenkin taloyhtiö joutuu pohtimaan samoja asioita kuin tähänkin asti ja kiinnittämään erityistä huomiota yhtiökokouksen turvalliseen järjestämiseen, vaikka kokoukseen voisikin nyt osallistua Pirkanmaalla voimassa olevan 6 hengen kokoontumisrajoituksen sijaan enemmänkin väkeä. Täältä pääset katsomaan aluehallintoviraston ajantasaisen tulkinnan ja muun ohjeistuksen asiaan liittyen.