Onhan taloyhtiönne leikkipaikka turvallinen pienille käyttäjilleen?
31.5.2021
Kesä ja kärpäset ovat täällä ja se tarkoittaa yleensä myös sitä, että taloyhtiöiden leikkipaikat ovat enemmän tai vähemmän ahkerassa käytössä. Siksi onkin hyvä kerrata muutama asia leikkipaikkaan liittyvistä vastuista.
Isossa kuvassa leikkipaikkaturvallisuus on osa sitä kokonaisuutta, jossa taloyhtiö kiinteistön omistajana tai haltijana on vastuussa alueensa turvallisuudesta eli siitä, että kiinteistöllä on turvallista liikkua ja oleskella – niin osakkaiden, asukkaiden kuin muidenkin vierailijoiden. Kiinteistön turvallisuuteen liittyviä taloyhtiötä velvoittavia säännöksiä tulee useasta eri laista ja oikeuskäytännössä on katsottu, että kiinteistön omistajalla on korostunut huolellisuusvelvoite kiinteistönsä alueen turvallisuudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli kiinteistön alueella sattuu vahinko, on taloyhtiön (lue: hallituksen) osoitettava toimineensa huolellisesti vastuusta vapautuakseen. Tämä vastuu koskee siis myös taloyhtiön leikkipaikkaa.
Taloyhtiöiden leikkipaikkoja ja siellä käytettäviä leikkivälineitä koskee myös kuluttajaturvallisuuslainsäädäntö, joka edellyttää, että leikkipaikan tulee olla turvallinen käyttäjälleen riippumatta siitä, asuuko taloyhtiössä lapsia tai milloin taloyhtiö on rakennettu. Taloyhtiöiden leikkipaikat tulee siis suunnitella huolellisesti ja pitää turvallisina koko leikkipaikan käyttöiän ajan.
Taloyhtiöissä tulisikin tunnistaa leikkipaikkoihin liittyviä vaaroja, jotta käyttäjien eli tyypillisesti pienten lasten turvallisuus voidaan varmistaa. Leikkialustan kunnon puutteellisuus on esimerkki yhdestä vaaranpaikasta, sillä kova leikkialusta voi aiheuttaa loukkaantumisriskin: iskua vaimentava hiekka voi tiivistyä ja kasautua, joten sen kuntoa on seurattava ja tarvittaessa sitä on möyhittävä, lisättävä tai jopa uusittava. Toki myös välineet kuluvat käytössä, ja rikkinäiset sekä huoltamattomat leikkikenttävälineet ovatkin toinen vaaranpaikka. Vaarojen tunnistamisen jälkeen tärkeää on huolehtia leikkikentän ja siellä olevien välineiden riittävästä huollosta ja kunnossapidosta. Tässä keskisessä roolissa on tietysti leikkikentän kunnon säännöllinen tarkastaminen yhtiön toimesta.
Leikkikenttien turvallisuutta koskee standardisarja SFS-EN 1176. Standardinmukaisia leikkivälineitä voidaan lähtökohtaisesti pitää turvallisina. Leikkipaikkaa esimerkiksi uudistettaessa taloyhtiön kannattaakin noudattaa standardin mukaisia vaatimuksia – näin taloyhtiö voi osoittaa tältä osin toimineensa huolellisesti. Standardin vastaisuus ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että leikkikenttä tai sen välineet olisivat vaarallisia. Esimerkiksi vanhempien taloyhtiöiden leikkipaikkoja ja niillä olevia leikkivälineitä ei tarvitse päivittää vastaamaan uusia standardeja tai poistaa ennenaikaisesti käytöstä, mikäli nämä ovat käyttäjilleen turvallisia eivätkä aiheuta vaaraa.
On hyvä huomata, että kuluttajaturvallisuuslaki edellyttää palveluntarjoajaa myös laatimaan leikkikentästä turvallisuusasiakirjan. Tämä vaatimus ei kuitenkaan lähtökohtaisesti koske asunto-osakeyhtiöitä. Jos taloyhtiön leikkipaikka muistuttaa kuitenkin kooltaan, toiminnoiltaan ja käyttöasteeltaan yleistä leikkikenttää, tulee myös taloyhtiön laatia kyseinen asiakirja. Velvollisuus asiakirjan laatimiseen aktivoituu esimerkiksi useamman taloyhtiön yhteisen leikkikentän osalta – suuren käyttäjäjoukon tarpeita palvelevana leikkipaikkana nämä ovat monesti yleistä leikkikenttää muistuttavia leikkipaikkoja.
Lisätietoja leikkikenttäturvallisuudesta voi lukea asiaa valvovan viranomaisen eli Tukesin sivuilta täältä.