Kesäterveisiä yhdistyksen toimistolta
29.6.2022
Kesä, lämpö ja hyttyset tarjoilevat tällä hetkellä parastaan ympäri Suomea ja oma kesälomanikin häämöttää jo ovella. Tänä vuonna suljen Kiinteistöliitto Pirkanmaan toimiston oven kuitenkin hieman pidemmäksi aikaa, sillä kesäloman jälkeen suuntaan Pirkanmaan käräjäoikeuteen auskultoimaan 12 kuukaudeksi.
Jäsenistöllä ei kuitenkaan ole syytä huoleen – lakineuvontaa saa myös jatkossa meidän omasta paikallisesta yhdistyksestä, sillä lakimies Katja Lauronen on aloittanut sijaisenani ja palvelee jäsentaloyhtiöiden hallituksen jäseniä, isännöitsijöitä sekä tilin- ja toiminnantarkastajia seuraavan reilun vuoden ajan.
Minä puolestani palaan yhdistyksen riveihin jälleen sitten ensi vuoden elokuussa toivottavasti paljon erilaista kokemusta ja oppia rikkaampana.
Nähdään, kuullaan ja palataan siis vuoden päästä,
Johanna
Kiinteistöliitto Pirkanmaan toimisto ja neuvonnat ovat kokonaan suljettuna 11.-31.7.2022.
Suomen Kiinteistöliiton toimisto ja kaikki neuvonnat ovat kiinni 18.-29.7.2022.
Tämän lisäksi muissa neuvonnoissa poikkeuksia:
Maksullinen lakineuvonta sekä talous- ja veroneuvonta on kiinni 4.–29.7. ja korjaus- ja tekninen neuvonta sekä lakineuvonnan ajanvaraus on kiinni 4.7.–5.8.