Suuri osa taloyhtiöistä ei koe kesätapahtumista häiriötä

Suuri osa taloyhtiöistä ei koe kesätapahtumista häiriötä

Julkaistu: 01.07.2026

Kesä tuo mukanaan festivaaleja, konsertteja, ulkotapahtumia sekä vilkkaampaa elämää myös taloyhtiöissä. Kiinteistöliitto Pirkanmaa ry kysyi jäsentaloyhtiöiltään, millaisia vaikutuksia kesätapahtumilla on taloyhtiöille. Vajaa puolet vastaajista arvioi, ettei kesätapahtumilla ole taloyhtiössä vaikutuksia.

Melu yleisin koettu haitta

Niissä taloyhtiöissä, joissa vaikutuksia koettiin, yleisimmin mainittiin melu. Melua ja ääntä voivat aiheuttaa niin suuret yleisötapahtumat kuin taloyhtiön asukkaiden omat kesäjuhlatkin.

-Suurten yleisötapahtumien aiheuttamaan meluun taloyhtiöillä on käytännössä hyvin vähän vaikutusmahdollisuuksia. Sen sijaan, jos taloyhtiön asukkaat järjestävät huoneistoissaan tai huoneistoihin kuuluvilla piha-alueillaan omia kesäjuhlia, on juhlia järjestettäessä hyvä huomioida naapurit, toteaa Kiinteistöliitto Pirkanmaa ry:n juristi Henna Hara.

Hara muistuttaa, että juhlista kannattaa ilmoittaa naapureille etukäteen. Ennen juhlia on hyvä tarkistaa myös yhtiön järjestyssäännöt, joissa on usein määräyksiä taloyhtiön hiljaisuusajoista. Hiljaisuus on tavanomaisesti määritelty klo 22–7 välille, ja sen aikana äänekästä juhlimista tulee välttää. 

Luvaton pysäköinti ja roskaaminen kesätapahtumien riesana

Melun lisäksi yleisimpinä kesätapahtumien haittavaikutuksina mainittiin pysäköinnin ongelmat sekä roskaaminen. Julkisessa keskustelussa paljon esillä ollut lyhytaikainen vuokraustoiminta ei sen sijaan noussut vastaajien keskuudessa merkittäväksi kesätapahtumiin liittyväksi ongelmaksi. 

Suurten yleisötapahtumien, kuten festivaalien ja konserttien, aikaan pysäköintipaikoista voi olla pulaa etenkin keskusta-alueella. Tämä näkyy taloyhtiöiden piha-alueilla luvattomana pysäköintinä. 

-Taloyhtiöiden keinot puuttua luvattomaan pysäköintiin piha-alueellaan ovat nykylainsäädännön valossa melko niukat, sillä yksityisalueiden valvonta ei kuulu kunnallisen pysäköinninvalvonnan piiriin, Hara toteaa.

Jos ajoneuvo on pysäköity pelastustielle, taloyhtiö voi kutsua kaupungin pysäköinninvalvojan tai poliisin siirtämään ajoneuvon pois. Pelastustiet on pidettävä aina vapaina. 

Luvatonta pysäköintiä voidaan ehkäistä merkitsemällä pysäköintipaikat ja -kiellot selkeästi. Jos luvatonta pysäköintiä kielloista huolimatta esiintyy, taloyhtiö voi puuttua tilanteeseen antamalla siirtokehotuksia tai tekemällä sopimuksen yksityisen pysäköinninvalvojan kanssa. 

Suurten yleisötapahtumien yhteydessä myös roskaaminen lisääntyy, mikä saattaa näkyä etenkin keskusta-alueilla sijaitsevien taloyhtiöiden piha-alueilla.

-Lähtökohtaisesti roskien siivoamisesta vastaa roskaaja. Koska taloyhtiön keinot roskaajan selvittämiseksi ovat käytännössä vähäiset, jää siivous viime kädessä taloyhtiölle, joka vastaa piha-alueensa kunnossapidosta, Hara toteaa. 

Mikäli taloyhtiön asukkaat järjestävät taloyhtiössä omia kesäjuhlia, vieraita kannattaa ohjeistaa vieraspaikkojen ja kadunvarsipysäköinnin suhteen. Tupakoivat vieraat kannattaa ohjata taloyhtiön tupakointipaikalle. Lisäksi tulee huolehtia siitä, ettei roskia jää taloyhtiön piha-alueelle.

 

Lisätiedot:

juristi Henna Hara, Kiinteistöliitto Pirkanmaa ry, puh. (03) 3125 0214

Kiinteistöliitto Pirkanmaa ry on kiinteistönomistajien edunvalvoja ja kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio, joka edustaa asunto-osakeyhtiöitä, kiinteistöosakeyhtiöitä ja vuokratalokiinteistöjä. Kiinteistöyhdistykseen kuuluu yli 3500 jäsentaloyhtiötä Pirkanmaalla. Kiinteistöyhdistys kuuluu valtakunnalliseen Suomen Kiinteistöliittoon.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.