Kiinteistöliitto Pirkanmaa ry:n kevätretki Kaupinojan vedenpuhdistuslaitokselle

03.06.2019 klo 13.00 Kaupinojan vedenpuhdistamo

Kiinteistöliitto Pirkanmaa ry järjestää maanantaina 3.6.2019 jo perinteeksi muodostuneen kevätretken. Tänä keväänä retki suuntautuu Tampereen Veden Kaupinojan vedenottamolle. Pääsemme tutustumaan käyttöinsinööri Sini Vuorisen johdolla, millä tavalla järvivedestä tehdään juotavaa talousvettä.

Ohjelma:

klo 13.00 Kokoontuminen Kaupinojan vedenpuhdistuslaitoksella osoitteessa Kaupinpuistonkatu 2, Tampere.

klo 13.00 - 15.00 Ohjattu tutustuminen laitokseen.

klo n. 15.00 alkaen Iltapäiväkahvit UKK-instituutin Sylvi-salissa. Kahvien jälkeen poistuminen oman aikataulun mukaan.

Tampereen kaupungin liikennelaitoksen linjan 15 (Rautatieasema—Petsamo) busseilla pääsee Koljontielle, josta on n. kilometrin kävelymatka vedenpuhdistamolle ja UKK-instituuttiin. UKK-instituutille tulevan tien lähin pysäkki on aikataulussa nimeltään Kaupinkatu. UKK-instituutin etupihassa ja sen välittömässä läheisyydessä on myös reilusti maksutonta pysäköintitilaa.

Tilaisuus on jäsenkiinteistöjen edustajille maksuton, mutta edellyttää ilmoittautumista ennakkoon. Mukaan mahtuu 20 ensiksi ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset viimeistään keskiviikkona 29.5.2019.

TERVETULOA!

HUOM! Kustakin osallistujasta tulee tehdä oma ilmoittautuminen



Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.