Kotivakuutus kuntoon ennen kesälomamatkaa

Kotivakuutus kuntoon ennen kesälomamatkaa

Julkaistu: 21.06.2022

Juhannuksen jälkeen monen lomalaisen koti jää tyhjilleen, kun asukkaat suuntaavat kesämökeilleen ja muille lomareissuilleen. Ennen matkalle lähtöä kannattaa varmistaa, että kotivakuutus on kunnossa ja kattaa myös esimerkiksi varkaudesta tai murrosta aiheutuneet vahingot irtaimistolle.

Poissaolon ajaksi koti kannattaa jättää mahdollisimman asutun näköiseksi. Poissaolosta ei kannata viestiä ulkopuolisille esimerkiksi vetämällä verhot kokonaan kiinni. Ikkunat on kuitenkin syytä sulkea huolella.

”Suljettujen verhojen lisäksi pursuava postiluukku on varkaille merkki siitä, että huoneisto on jäänyt tyhjilleen”, sanoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.

Sen vuoksi postinjakelu kannattaa lomamatkan ajaksi keskeyttää tai pyytää esimerkiksi luotettavaa naapuria tyhjentämään postit. Muutenkin luottonaapurille kannattaa kertoa poissaolosta, jotta tämä tietää pitää huoneistoa silmällä.

Osakas vastaa asunnon sisälle tulleista vahingoista

Jos murtovaras vierailee asunnossa varotoimista huolimatta, taloyhtiö vastaa rikotuista ovista ja ikkunoista, mutta huoneiston sisäpuolelle tulleista vahingoista vastaa osakas itse. Silloin kattavasta kotivakuutuksesta on hyötyä.

Matkan ajaksi kotiovi laitetaan takalukkoon, eikä vara-avaimia pidä jättää piilopaikkoihin oven lähettyville.

”Jos asunnossa on itse asennettu varmuuslukko, sen avain pitää muistaa toimittaa taloyhtiölle siltä varalta, että asuntoon on poissaolon aikana pakko päästä esimerkiksi putkirikon takia. Samalla on muistettava, että huoneistoa ei voi muutenkaan jättää valvomatta koko kesäksi, eli huoneisto kannattaa käydä tarkastamassa esimerkiksi parin viikon välein”, Tapio Haltia muistuttaa.

Lisätiedot medialle:

Tapio Haltia, neuvontalakimies

Kiinteistöliitto

puh: 09 1667 6361

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.