Jäikö taloyhtiösi latausinfra-avustus määrärahan loppumisen vuoksi käsittelemättä 2021?

Julkaistu: 03.12.2021

Hallitus on esittänyt 4.11. julkaistussa vuoden neljännessä lisätalousarvioesityksessä 2 miljoonan euron lisäpanostusta sähköautojen latausinfra-avustukseen. Lisämäärähalla voidaan toteuttaa arviolta yli 2 000 latausvalmiutta.

Sähköautojen latausinfra-avustuksen kysyntä on jatkunut erittäin kovana. Lisäpanostuksella varmistetaan, että avustusta voidaan myöntää tauotta myös loppuvuoden aikana. Avustukseen tälle vuodelle aiemmin varatut 13 miljoonaa euroa on käytännössä sidottu ARAlle jo toimitettuihin hakemuksiin. Esitetty lisämääräraha vastaa hakemusmäärää, jonka ARA arvioidensa mukaan ehtii käsitellä kuluvan vuoden aikana.

ARA on yhteydessä hakijoihin, jotka ovat hakeneet avustusta kuluvan vuoden aikana ja nykyehtojen mukaisesti, mutta joiden hakemuksen käsittely mahdollisesti siirtyy ensi vuodelle suuren hakemusmäärän vuoksi.

Ensi vuodelle avustukseen on varattu fossiilisen liikenteen tiekartan mukaisesti 8,5 miljoonaa euroa. Ensi vuoden alusta lähtien jokaisen latauspisteen kaapeloinnin olisi mahdollistettava vähintään 11 kilowatin käyttöteho. Kytkentäteho voisi olla myös alempi tosiasiallisen tarpeen mukaan. 11 kilowatin tehon kestävällä kaapeloinnilla saataisiin sähkön kulutusjoustosta paras hyöty, kun esimerkiksi sähkön hintapiikkien aikana olisi mahdollista hyödyntää auton akkuun varastoitua sähköä ja vähentää ostosähkön määrää. Jatkossa avustettaisiin vain tyypin 2 koskettimella varustettujen latauslaitteiden hankintaa. Lisäksi avustus olisi kaikille hankkeille 35 prosenttia, kun aiemmin käytössä ollut ns. tehokannustin poistuisi.

 

Katso ensi vuoden latausinfra-avustukseen tulevat muutokset tästä.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.